Taisin suojella eilen itseäni pysymällä tiukasti Big Brother-rutiinissa - en siis katsonut seiskan enkä kympin uutisia, enkä itse asiassa mitään muitakaan TV-uutisia. Alkuillasta lapset pyöri ympärillä ja loppuillasta sain menetettyä yöuneni hieman mukavammalla tavalla kuin murehtimalla tuoreita kouluampumisia. Törmäsin nimittäin American Idol-voittajan ensisingleen noin minuutti sen jälkeen kun se oli julkaistu amerikanmaalla:

David Cook - Light On

Erittäin lupavaa usean innokkaan kuuntelukierroksen jälkeen, mutta täysin sivuseikka tässä, kun oli tarkoitus höpöttää lisää Big Brotherista (surun ja kriisien keskellä keventävä hömppä on entistä tärkeämpää). Ristiriitaiset on tuntemukset kauden suhteen, kun asukkaat vain riitelevät. Tulee ikävä parin vuoden takaisia virpomisia sun muita hassutteluja. Taas käyn päänsisäistä taistelua siitä, pitäisikö jättää koko BB. Koukuttavaa tuo on noin negatiivissävytteisenäkin, mutta ei tarjoa sitä tunnin kevytviihderentoutusta, mitä siltä odotan.

Toisaalta BB:ssä on ollut taas todella sykähdyttäviä hetkiä - Andreaksen vauvauutinen oli hienointa mitä TV (tosi tai taru) on näyttänyt pitkään aikaan. Sosiaalipo...a (eipäs riskeerata, että tulee osumia sillä hakusanalla) pahimmillaan ja parhaimmillaan - aitoa kyyneltä nosti silmään ihan väkisin.

Tuorein häätökin tuotti ristiriitaisia tunteita. Tavallaan tykkäsin rempseästä Mariasta mutta samalla häpesin hänen touhujaan - samaistuin kai turhan paljon. Hän taisi jotenkin edustaa kaikkia meitä päälle kolmekymppisiä - ja vielä äitejä! - tuolla talossa. Seuraavassa häädössä toivottavasti tipahtaa kiroileva teini eikä Andreas tai edelleen huippu-drama-queen-viihdettä tarjoava Niko. Äänestämään en sentään sorru vieläkään (piheys suojelee monenlaisilta typeryyksiltä).

Duudsoneita en tajua muutenkaan, ja tunnen varovaista vahingoniloa siitä, että heidän temppunsa saivat negatiivista julkisuutta - jos nyt siis Harri kärsii korvanaulan aiheuttamasta verenmyrkytyksestä, niinkuin keskustelupalstoilla epäillään. Saan ilmeisesti olla tyytyväinen, kun näin viime yönä erittäin eläväistä unta siitä, että Harri palautettiin taloon - moni muu varmaan kärsi paljon kurjemmista painajaisista...

Edit 25.9: Hah, se siitä BB-vierotusharkinnasta - eilinen jakso oli ihan huippu, ja nimenomaan hauska. Tomaattileipätarjoilu isoveljelle, herkkukorisupertarjous tupakanhimoiselle Nikolle, ja "happy-happy-joy-joy"-kohtaus kun Niko sai kuin saikin vähän hätäapusavukkeita ("saat tän mun takin kun sulla on niin vähän vaatteita"-kuitti suloiselle hienohelma-Cheryllille) tarjosivat ainakin minulle kauden toistaiseksi parhaat naurut.